Salakka (Alburnus alburnus)

 

Salakka on makeassa vedessä ja murtovedessä elävä hopeankirkas särkikala. Suomen sisävesissä salakkaa esiintyy miltei koko maassa Lapin pohjoisosaa lukuun ottamatta. Salakka soveltuu kaikenlaiseen syöttikalastukseen. Salakka toimii syöttinä niin sisävesillä kuin merelläkin. Se toimii niin lohille, taimenille kuin hauelle ja kuhille.

 

Salakka on tavallisesti 10-15cm pitkä. Painoa on harvoin yli 40g. Se liikkuu parvissa lähellä pintaa.

 

Ruokakalana salakkaa ei arvosteta, mutta täkykalaksi se kelpaa todella hyvin. Salakan suomut ovat tiukassa verrattuna moniin muihin täkyinä käytettäviin kaloihin.

 

Kuore eli norssi (Osmerus eperlanus)

 

Kuore on pienehkö sisä- ja murtovesien kala, joka kuuluu lohikaloja muistuttavien kuorekalojen lahkoon. Kuore on läpikuultava, vihertävän kellertävä ja kyljistään hopeanhohtoinen kala, jolla on suuri, terävähampainen suu ja lohikalojen tapaan rasvaevä selkäpuolella lähellä pyrstöä.Kuore tunnetaan myös tuoretta kurkkua muistuttavasta hajustaan.

 

Kuore on syöttinä erikoisherkku nirsoille petokaloleille. Erityisen hyvin kuore on toiminut lohikalojen ja kuhan pyynnissä. Kuoreen valttina on tuoksu jota muilla syöttikaloilla ei ole. Uinnin säätäminen pitkulaiseen kuoreeseen vaatii hiukan enemmän kokemusta mutta ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kuore on lihaltaan pehmeää, joten sen käsittelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

 

Muikku (Coregonus albula)

 

Muikku on hopeanvärinen ja pienikokoinen sukkula. Se muistuttaa läheisesti samaan sukuun kuuluvaa siikaa, mutta lajit erottaa kuitenkin helposti leukojen perusteella: muikulla alaleuka on yläleukaa pidempi ja siialla päinvastoin. Silmät ovat suuret ja näkökyky hyvä. Suomut ovat hopeanhohtoiset ja selkä on tumma, joskus miltei musta. Vatsa on täysin valkoinen. Lohikalojen tapaan muikullakin on selän takaosassa rasvaevä. Muikun pituus on tavallisesti 12–20 cm ja paino noin 10–70 g.

 

Sisävesien arvokalana tunnettu muikku on erityisesti lohikalojen herkkua. Muikun suomut ovat pieniä ja irtoavat valitettavan herkästi. Muikun käsittelyssä onkin oltava tarkkana.

Mahdollinen nosto

Otsikko

voidaan tehdä tälläisiä nostoja sivuille kuvan kera jos halutaan

Otsikko